Irlanninsetterit
Etusivu
-----------
Uutisia
Koti
Kenneli
Pentueet
Galleria
Rodut
Tulokset
Yhteystiedot
Linkit

Oma koti kullan kallis

Julia & Flamefield's Finnish Flash "Teukka" 2006 kesällä.

Flamefield's on Markku Hakulin & Outi Kostamo-Hakulin 1990- luvun alkupuolella Lapissa Kemijärvellä perustama kennel. Silloinen Omakoti kullan kallis sijaitsi Kemijoen varrella kilometrin kaupungin keskustasta alajuoksun suuuntaan. Paikka on rauhaisa ja sijainniltaan suorastaan metsästysmaiden ympäröimä. Kemijärvellä on tällä hetkellä noin 9000 asukasta. Paikka on nyttemmin hyvin tunnettu Taivaan Tulet tv-sarjasta , jatkoakin kuulemma luvassa. Olemme kumpikin, Outi & minä, paljasjalkaisia Kemijärveläisiä, joskin isäni ja Outin äiti ovat ns. junantuomia. Kemijärvellehän nimittäin tätä sivua tehdessä on jälleen palannut yöjunaliikenne, KIITOS siitä aktiivisten naisihmisten. Perheeseemme kuuluu myös 1999 syntynyt Julia neiti sekä tällä hetkellä pari punaista irlanninsetteriä nimeltään Jane & Lara.

Halosentie 55. Kemijärvellä 2007.

Vuonna 1997 perustimme "pesän" Halosentielle no 55. ja muuttomme yhteydessä A - pentue oli juuri aloittanut liikehdinnän pentulaatikossa. Niinpä sitten siirron yhteydessä emo Yasmi siitä hermostui niin että teki katoamistempun ensimmäisenä iltana, pennut olivat kuitenkin sisällä talossa. Onneksi uusi naapurimme oli myös koiraihmisiä ja huomasi uuden asukin kuistinsa alla.

Näiden sivujen teon aikaan olimme jo hakeutuneet uusiin seikkailuihin ja katselimme maailman menoa Kiinan Shanghaista käsin.

Kenneltoiminta on siis jälleen viriämässä uudelleen Suomeen paluun myötä ja koirat Jane & Lara palanneet väliaikaisista kodeistaan. Jane vietti poissaolomme ajan Artolla ja Sadulla Tapionkylässä Rovaniemellä ja Lara kasvattajallaan Elinillä Norjan Dovressa. Suuret Kiitokset molemmille perheille siitä että mahdollistitte reissumme ja annoitte koirillemme lämpimän kodin poissaollessamme.

 

Pekka Soini & INT.&FIN MVA Ballynawn Yasmine Ammarnäsin tunturiylängöllä 2002.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


© Kennel Flamefield's
Designed by Markku Hakuli